Partiolainen on eläinten ja muun luonnon ystävä?
Ensimmäinen Partioaateblogin kirjoitus pureutuu partion eläinsuhteeseen. Alkuperäisen partiolain (joka siis vastaa partioihanteita) kuudes kohta oli "A Scout is a Friend to Animals". Suomessa Partiotyttöjärjestön ja Partiopoikajärjestön muotoilu kuului "Partiolainen on eläinten ja muun luonnon ystävä". Nykyisissä ihanteissa näitä vastaa kaikkien ikäkausien partioihanteisiin kuuluva "Rakastaa ja suojella luontoa" (jonka sisältö itsessäänkin on varmasti toisenkin kirjoituksen arvoinen) (edit: Kuten Jura ystävällisesti korjasi Facebookissa, partioihanne on nykyisessä peruskirjassa tietysti muodossa "Rakastaa luontoa ja suojella ympäristöä").
Partiolain ja -ihanteiden sisältö muistuttaa toisiaan, mutta on mielenkiintoisella tavalla erilainen. Partioihanteessa partiolainen on selkeä subjekti eli tekijä, jonka tehtävänä on rakastaa ja suojella luontoa (hieman viljellä ja varjella -hengessä). Sen sijaan "eläinten ja muun luonnon ystävä" asettaa partiolaisen ja luonnon ikään kuin samalle viivalle ja tasavertaiseksi. Sillä tasavertainen ystävyyssuhde nimenomaan on.
Miksi muotoilut sitten ovat erilaisia? En tietenkään tiedä, miksi Suomen Partiolaisia perustettaessa tällaiseen muotoiluun on päädytty 1970-luvulla, mutta itse olen ajatellut, että vanhaa muotoilua olisi tuolloin pidetty sanoitukseltaan vanhainaikaisena. (itselleni tuli samoajana kolon vanhan partiolakikyltin muotoilusta lähinnä mieleen Lumikin laulelu linnuille Disneyn klassikkoelokuvasta) Ehkä muutkin partiojärjestöt olivat jo päätyneet samanlaisiin ratkaisuihin, sillä ainakin nykyisin Ruotsin Scouternan partiolain mukaan, en scout lär känna och vårdar naturen, partiolainen tutustuu ja huolehtii luonnosta. Yhdistyneen kuningaskunnan partiojärjestön (The Scout Association UK) partiolaissa viittaus luontoon taas on poistettu kokonaan. WOSMin ja WAGGGSin peruskirjoissa muuten on yhä tuo alkuperäinen muotoilu.
Luin keväällä vaeltajatoiminnan satavuotisjuhlan kunniaksi B-P:n kirjoittaman Rovering to Succes -teoksen (suomennettu Tie onneen), ja teoksesta käy ilmi B-P:n suuri arvostus luontoa ja eläimiä kohtaan. B-P:n ajatusmaailmassa luonnossa ihminen voi löytyy oman paikkansa maailmassa (tai luomakunnassa, kuten B-P ehkä sanoisi) ja luonto olikin B-P:lle henkisten ja hengellisten kokemusten paikka. B-P myös vastusti turhan kärsimyksen tuottamista eläimille ja eläinten tappamista huvin vuoksi (What would Baden-Powell do?).
Olisin valmis väittämään, että B-P:n maailmankuvassa ihminen oli vain osa maailmaa, johon kuuluivat toisaalta eläimet, toisaalta korkeampi voima. Sittemmin kaupungistumisen, (maataloudenkin) teollistumisen ja muiden muutosten myötä ihmisten maailmakuvasta tuli antroposentrisempi eli ihmiskeskeisempi. Tämä heijastuu partioihanteen nykyisessä sanoituksessa, jossa ihminen ja partiolainen on asetettu keskiöön.
Nykyisin ajatus ihmisen erityisyydestä on jälleen kyseenalaistumassa, kun esimerkiksi eläinten älykkyyttä ja käyttäytymistä ymmärretään paremmin. Tämä näkyy esimerkiksi eläinoikeuksiin ja eläinten oikeussubjektiuuteen (voiko eläimillä olla oikeuksia) liittyvässä keskustelussa, ja ilmiöissä, kuten veganismi. Kuten Alexandra Horowitz hauskasti sanoi Freakonomics Radion haastattelussa, ainut tunnettu ihmiset eläimistä erottava yksittäinen tekijä on pakkomielle kysyä ja vastata, mikä erottaa meidät muista lajeista.
Miten partioaate sitten muuttuu, kun eläimiä aletaan hahmottaa jälleen enemmän toimijoina? Kysymys on mielenkiintoinen, mutta kuten blogin tarkoituksena on, jää siihen vastaaminen lähinnä lukijalle.
Itse ajattelen, että partioaate ohjaa partiolaista nimenomaan tasavertaiseen suhteeseen luonnon ja kanssa jo nyt, (ja rehellisyyden nimissä, sitähän luonnon rakastamisella varmaankin haetaan), ja juuri tämä asenne-ero erottaa partion esimerkiksi välineurheilusta luonnossa. Silti uskon, että tässäkin asiassa tarvitaan ja tapahtuukin aatteellista muutosta erityisesti eläinten osalta, joita ei nykyisin nosteta kovin paljon esille partiotoiminnassa tai aatteellisissa linjauksissa (eläin-sanaa ei mainita peruskirjassa). Sinällään aktiviteetteja ja hyvää toimintaa on nytkin (ja WWF-yhteistyön myötä lisää), mutta partion luonto ja eläinsuhteeseen on hyvä kiinnittää huomiota vaikkapa iltanuotioilla tarinoita kerrottaessa tai partiomenetelmästä (toiminta luonnossa) kouluttaessa. Kun ollaan luonnossa, on tärkeä muistaa, ettei siellä olla vain tekemässä aktiviteetteja.
Myös toimintatapojen muutoksia tarvitaan yhä enemmän, ja niihin pakottavat aatteellisen kehityksen lisäksi lajien katoaminen (luonnon monimuotoisuus pienentynyt 30 % 1970-luvulta, WWF). Ehkäpä partion luonto- ja eläinsuhdetta voidaan tarkastella myös, jos Suomen Partiolaisten peruskirjaa päätetään lähteä avaamaan lähivuosina.
Mitä ajatuksia kirjoitus herättää?
PS: Toinen puoli antroposentrismin horjumista ja toisen postauksen aihe on, miten (pitkällä) tulevaisuudessa mahdollisen ihmistä tietoisemman tai älykkäämmän keinoälyn kehittäminen vaikuttaisi partioaatteeseen.
 |
| Kuva B-P. The Wolf Cub's Handbook (1916) |
Miksi muotoilut sitten ovat erilaisia? En tietenkään tiedä, miksi Suomen Partiolaisia perustettaessa tällaiseen muotoiluun on päädytty 1970-luvulla, mutta itse olen ajatellut, että vanhaa muotoilua olisi tuolloin pidetty sanoitukseltaan vanhainaikaisena. (itselleni tuli samoajana kolon vanhan partiolakikyltin muotoilusta lähinnä mieleen Lumikin laulelu linnuille Disneyn klassikkoelokuvasta) Ehkä muutkin partiojärjestöt olivat jo päätyneet samanlaisiin ratkaisuihin, sillä ainakin nykyisin Ruotsin Scouternan partiolain mukaan, en scout lär känna och vårdar naturen, partiolainen tutustuu ja huolehtii luonnosta. Yhdistyneen kuningaskunnan partiojärjestön (The Scout Association UK) partiolaissa viittaus luontoon taas on poistettu kokonaan. WOSMin ja WAGGGSin peruskirjoissa muuten on yhä tuo alkuperäinen muotoilu.
Luin keväällä vaeltajatoiminnan satavuotisjuhlan kunniaksi B-P:n kirjoittaman Rovering to Succes -teoksen (suomennettu Tie onneen), ja teoksesta käy ilmi B-P:n suuri arvostus luontoa ja eläimiä kohtaan. B-P:n ajatusmaailmassa luonnossa ihminen voi löytyy oman paikkansa maailmassa (tai luomakunnassa, kuten B-P ehkä sanoisi) ja luonto olikin B-P:lle henkisten ja hengellisten kokemusten paikka. B-P myös vastusti turhan kärsimyksen tuottamista eläimille ja eläinten tappamista huvin vuoksi (What would Baden-Powell do?).
Olisin valmis väittämään, että B-P:n maailmankuvassa ihminen oli vain osa maailmaa, johon kuuluivat toisaalta eläimet, toisaalta korkeampi voima. Sittemmin kaupungistumisen, (maataloudenkin) teollistumisen ja muiden muutosten myötä ihmisten maailmakuvasta tuli antroposentrisempi eli ihmiskeskeisempi. Tämä heijastuu partioihanteen nykyisessä sanoituksessa, jossa ihminen ja partiolainen on asetettu keskiöön.
Nykyisin ajatus ihmisen erityisyydestä on jälleen kyseenalaistumassa, kun esimerkiksi eläinten älykkyyttä ja käyttäytymistä ymmärretään paremmin. Tämä näkyy esimerkiksi eläinoikeuksiin ja eläinten oikeussubjektiuuteen (voiko eläimillä olla oikeuksia) liittyvässä keskustelussa, ja ilmiöissä, kuten veganismi. Kuten Alexandra Horowitz hauskasti sanoi Freakonomics Radion haastattelussa, ainut tunnettu ihmiset eläimistä erottava yksittäinen tekijä on pakkomielle kysyä ja vastata, mikä erottaa meidät muista lajeista.
Miten partioaate sitten muuttuu, kun eläimiä aletaan hahmottaa jälleen enemmän toimijoina? Kysymys on mielenkiintoinen, mutta kuten blogin tarkoituksena on, jää siihen vastaaminen lähinnä lukijalle.
Itse ajattelen, että partioaate ohjaa partiolaista nimenomaan tasavertaiseen suhteeseen luonnon ja kanssa jo nyt, (ja rehellisyyden nimissä, sitähän luonnon rakastamisella varmaankin haetaan), ja juuri tämä asenne-ero erottaa partion esimerkiksi välineurheilusta luonnossa. Silti uskon, että tässäkin asiassa tarvitaan ja tapahtuukin aatteellista muutosta erityisesti eläinten osalta, joita ei nykyisin nosteta kovin paljon esille partiotoiminnassa tai aatteellisissa linjauksissa (eläin-sanaa ei mainita peruskirjassa). Sinällään aktiviteetteja ja hyvää toimintaa on nytkin (ja WWF-yhteistyön myötä lisää), mutta partion luonto ja eläinsuhteeseen on hyvä kiinnittää huomiota vaikkapa iltanuotioilla tarinoita kerrottaessa tai partiomenetelmästä (toiminta luonnossa) kouluttaessa. Kun ollaan luonnossa, on tärkeä muistaa, ettei siellä olla vain tekemässä aktiviteetteja.
Myös toimintatapojen muutoksia tarvitaan yhä enemmän, ja niihin pakottavat aatteellisen kehityksen lisäksi lajien katoaminen (luonnon monimuotoisuus pienentynyt 30 % 1970-luvulta, WWF). Ehkäpä partion luonto- ja eläinsuhdetta voidaan tarkastella myös, jos Suomen Partiolaisten peruskirjaa päätetään lähteä avaamaan lähivuosina.
Mitä ajatuksia kirjoitus herättää?
PS: Toinen puoli antroposentrismin horjumista ja toisen postauksen aihe on, miten (pitkällä) tulevaisuudessa mahdollisen ihmistä tietoisemman tai älykkäämmän keinoälyn kehittäminen vaikuttaisi partioaatteeseen.
Kommentit
Lähetä kommentti