Robert Baden-Powellin tarina

Robert Baden-Powellin tarina

Yli 160 vuotta sitten Lontoossa syntyi poika, joka sai nimekseen Robert. Robertin isä kuoli, kun Robert oli vasta kolme vuotta vanha ja pojan kasvattaminen jäi Robertin äidin tehtäväksi. Vahvistaakseen lastensa sidettä heidän edesmenneeseen isäänsä, äiti liitti perheen sukunimeen Powell isän etunimen Baden ja niin Robertista tuli Robert Baden-Powell.

Lapsena Robert piti muun muassa musisoinnista ja näyttelemisestä. Koulussa hän välillä karkasi läheiseen metsään opettajia karkuun. Lomilla Robert pääsi puolestaan purjehdus- ja melontaretkille veljiensä kanssa.

Robert-Baden Powell husaariluutnantin asussa

Kun Robert oli nuori, maailma oli hyvin erilainen paikka kuin nykyään. Brittiläinen imperiumi koostui Iso-Britannian lisäksi eri puolilla maapalloa olleista siirtokunnista, joiden hallinnossa sotilasvoimalla oli merkittävä rooli. Robertkin kouluttui upseeriksi ja palveli brittien asevoimissa esimerkiksi Intiassa, Etelä-Afrikassa ja Maltalla. Sotilasura vaikutti Robertiin syvästi, kun hän sai kokemusta johtamisesta, näki erilaisia kulttuureita ja liikkui luonnossa.

Robert eteni urallaan. Englannissa hän nousi erityisesti toisessa buurisodassa käydyn Mafekingin taistelun jälkeen kansallissankarin asemaan, vaikka joitain hänen toimiaan sotilasjohtajana on etenkin myöhemmin pidetty kyseenalaisina. Joka tapauksessa Robert palasi Englantiin 1900-luvun ensimmäisinä vuosina ja kiinnostui maan (miespuolisen) nuorison kasvattamisesta ajatuksenaan hyödyntää upseerina oppimiaan menetelmiä.

Vuonna 1907 Robert järjesti ensimmäisen kokeellisen partioleirin Brownsean saarella. Leirillä oli paljon yhteistä nykyisin partioleireihin: oltiin luonnossa, toimittiin vartioiksi kutsutuissa pienryhmissä ja opeteltiin taitoja, jotka auttoivat luonnon lisäksi elämässä. Kokeilu onnistui ja seuraavana vuonna Robert kirjoitti kirja Scouting for Boys – Partiopojan kirja.

Kirja levisi kulovalkean tavoin. Ensi Englannissa, sitten koko maailmaan. Vaikka tieto kulki paljon hitaammin kuin nykyään, partio saavutti Suomenkin jo 1910 – vain kolme vuotta koeleirin jälkeen.  Jo vuotta aiemmin tytöt olivat Lontoossa vaatineet päästä mukaan partioon ja 1910 tyttöjen partiotoiminta alkoi virallisesti, kun Robertin Agnes-sisko ryhtyi johtamaan tyttöjen toimintaa.

Muutamaa vuotta myöhemmin syttyi ensimmäinen maailmansota, jossa miljoonia ihmisiä tapettiin. Robert oli järkyttynyt ja tämän jälkeen partioliikkeessä on korostunut vielä enemmän rauhan rakentaminen ja ystävyys eri maiden partiolaisten välillä. Konkreettinen osoitus rauhan edistämisestä oli ensimmäinen maailmanjamboree vuonna 1920, jossa Robert valttiin maailman partioylijohtajaksi. Partiolaiset myös oppivat kutsumaan häntä sukunimen kirjainten mukaan B-P:ksi.

Robert jatkoi partiotoiminnan edistämistä vielä lähes 20 vuotta, kunnes hän jäi eläkkeelle ja muutti vaimonsa Olaven kanssa Keniaan. Robertin kuollessa vuonna 1941 julkaistiin hänen viimeinen viestinsä partiolaisille. Viestissään Robert opetti, että todellinen onni on muiden auttamista ja kehotti meitä jättämään tämän maailman vähän parempana kuin sen löysimme. 

Vaikka Robertin elämään mahtui erilaisia jaksoja ja jotkut hänen ajatuksensa ja toimensa eivät edusta nykyisten partiolaisten käsityksiä, on hänen viimeisen viestinsä ydinsanomaan helppo sitoutua: meidän tehtävänämme on omana aikanamme, omassa yhteisössämme pyrkiä tekemään maailmasta vähän aiempaa parempi.